ISS

Visma Consulting

Digitalisaation
asiantuntija

ISS Palvelut

ISS Palvelut on Suomen johtava kiinteistö- ja toimitilapalveluyritys sekä maamme kolmanneksi suurin yksityinen työnantaja, joka työllistää tällä hetkellä miltei 12 000 ihmistä. Yritys tarjoaa kattavia ja korkealaatuisia palveluratkaisuja kiinteistöjen suunnittelusta niiden ylläpito-, siivous-, turvallisuus-, tuki- sekä catering-palveluihin. Lisäksi se toimii osana kansainvälistä, yli 50 maassa toimivaa ISS-konsernia.

ISS Palvelut Oy:n kokoisessa yli 10 000 kustannuspaikan organisaatiossa syntyy päivittäin suuria määriä laskennassa käytettävää dataa. Kun ISS:n johtamisen mallia käännettiin kohti laajempaa asiakas- ja tuotekannattavuuden hallintaa, konsernissa käytössä ollut SAP-pohjainen laskentajärjestelmä ei enää pystynyt mukautumaan ison organisaation muuttuviin tilanteisiin.

–ISS:n liiketoiminta painottuu yhä enemmän kokonaispalveluratkaisujen tarjontaan. Siksi tarvitsimme yksikkökohtaisen seurannan tilalle moniulotteisempia, tehokkaampia ja joustavampia laskentatyökaluja, joiden avulla voimme helposti laskea tarkkoja asiakas- ja tuotekohtaisia kannattavuuksia suuristakin datamassoista, sanoo ISS Palvelut Oy:n laskennasta vuodesta 2007 vastannut Chief Controller Sanna Blinnikka- Heikkinen.
 

Tarkkoja kannattavuuslukuja massiivisista datamääristä

Coxin toimittaman uuden järjestelmän myötä ISS:llä keskitytään nykyään tehokkaaseen ja ennen kaikkea ajantasaiseen asiakas- ja tuotekannattavuuslaskentaan, joka tukee osaltaan yrityksen päätöksentekoa sekä liiketoimintaa. SQL Server -alustalla toimiva, täysin automatisoitu Basin-järjestelmä on ollut tuotantokäytössä alkuvuodesta 2013, ja ensikokemukset siitä ovat hyviä.

–Entisessä laskentamallissamme emme saaneet laskentamatriiseista asiakas-, palvelu- ja tuotekohtaisia kannattavuuksia. Nyt raportointimme on moniulotteisempaa, kun voimme mallintaa suuriakin datamääriä massana sekä päästä tarvittaessa laskennan alimmalle solutasolle asti, Blinnikka-Heikkinen kiittelee ja jatkaa:

–Johdon raportoinnista, budjetoinnista ja ennusteista vastaavassa tiimissäni tarvittiin tiettyä logiikkaa siihen, miten kannattavuuslaskentaa kannattaa tehdä – etenkin nyt, kun koko ISS:n johtamismalli on kääntymässä entistä enemmän asiakkuuksien kannattavuuden analysoinnin ja kehittämisen suuntaan. Tässä mielessä Basin on ollut meille paras mahdollinen työkalu.

Blinnikka-Heikkisen mukaan Suomessa ollaan etulyöntiasemassa toisiin ISS-maihin nähden, sillä missään muualla ei toistaiseksi tehdä tämänkaltaista asiakaskannattavuuslaskentaa. Täällä testattuja, hyväksi havaittuja käytäntöjä pyritäänkin levittämään koko konsernin käyttöön.
 

Jouhevaa, tuloksellista ja sitoutunutta yhteistyötä

Käytännössä ISS:n laskenta toimii nyt siten, että Basin-työkalun avulla Blinnikka-Heikkisen tiimi tuottaa laajennetun asiakaskannattavuusraportin johtoryhmälle ja muille tiedon käyttäjille. Käyttäjiä on nyt 70-90, ja määrää on tarkoitus edelleen kasvattaa.

–Yhteistyömme Coxin kanssa on sujunut jouhevasti ja ollut erittäin tuloksellista. Coxilta löytyy niin teknistä asiantuntemusta kuin liiketoimintamme ymmärrystä, sekä hyvät referenssit. Pienenä ja joustavana toimijana Cox on myös sitoutunut meihin ja perehtynyt huolella liiketoimintaympäristöömme. Saamme arvokkaita vinkkejä siitä, mitä laskennassamme kannattaa tehdä ja mitä taas ei, kertoo Blinnikka- Heikkinen.

Tällä hetkellä ISS:n laskennassa keskitytään palveluiden ja tuotteiden kannattavuusseurantaan. Lisäksi Cox on mukana asiakas- ja tuotebudjetoinnin toteuttamistyössä. Myös raportointi on tarkoitus siirtää SAP:ista QlikView-ohjelmistoon.

–Haluamme keskittää CRM-, HR- ja talousdatan yhteen paikkaan sekä mitata tulevaisuudessa myös työn tehokkuutta. Ensin on kuitenkin saatava asiakasraportointi kuntoon. Mielestäni markkinoilla ei ole yhtään toista laskentajärjestelmää, joka pystyisi siihen yhtä tehokkaasti kuin Basin. Olemme olleet erittäin tyytyväisiä, Blinnikka-Heikkinen toteaa.