Skip to content

Ostimme Avaintecin sähköisen arkistoinnin ja allekirjoituksen liiketoiminnan

Sep 5, 2019 12:00:00 AM twoday

Räätälöityjen ohjelmistoratkaisujen asiantuntija twoday* on ostanut Avaintec Oy:n
sähköisiin allekirjoituksiin ja sähköiseen arkistointiin keskittyvän liiketoiminnan. Avaintec on
kyseisillä alueilla Suomen johtava yritys erityisesti finanssi- ja julkisella sektorilla. Meillä on jo entuudestaan vahvaa osaamista kyseisillä alueilla ja kaupan myötä asemamme markkinassa vahvistuu entisestään.

*CVC Capital Partners osti syyskuussa 2022 Visman Custom Solutions -divisioonan, johon myös Visma Consulting kuului. Näin syntyi uusi, pohjoismainen digitaaliseen muutokseen keskittyvä teknologiayritys, joka toimii nyt nimellä twoday. 

Avaintec on perustettu vuonna 1997 ja se työllistää 65 henkilöä. Siirtyvän liiketoiminnan arvo koko vuonna 2019 on noin 4,5 miljoonaa euroa. Avaintec tulee jatkossa keskittymään erityisesti terveydenhuoltosektorin tekoäly- ja koneoppimispohjaisiin ratkaisuihin. Avaintecin globaali sähköisen allekirjoituksen pilvipalvelu SignHero ei siirry kaupan mukana vaan se yhtiöitetään sellaisenaan omaksi yhtiökseen.

”Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että saamme Avaintecin sähköisen allekirjoituksen ja sähköisen arkistoinnin ratkaisut osaksi tarjontaamme. Avaintec on kehittänyt markkinoiden johtavat tuotteet ja ne täydentävät erinomaisesti twodayn sähköisen asioinnin ja asianhallinnan ratkaisuja”, sanoo twodayn Suomen toimitusjohtaja Petri Lillberg.

”Tarkoituksemme on panostaa siirtyvään liiketoimintaan entistä enemmän ja kasvattaa Avainteciltä siirtyvää erittäin pätevää tiimiä jatkossa suuremmaksi. Liiketoiminnan siirto toteutetaan siten, että sillä on mahdollisimman vähän vaikutuksia Avaintecin nykyasiakkaille. Jatkossa he hyötyvät entistä laajemmasta palveluvalikoimasta, jonka twoday pystyy tarjoamaan.”

”Olemme iloisia, että tuotteemme ja henkilöstömme löysivät twodaylta uuden kodin, joka tarjoaa vahvemmat mahdollisuudet sekä siirtyvälle henkilöstölle että tuotteille kehittyä edelleen. Avaintec haluaa esittää lämpimät kiitoksensa asiakkailleen, kumppaneilleen ja siirtyvälle henkilöstölleen noin 20 vuoden yhteisestä taipaleesta, jonka aikana kehitettiin markkinoiden parhaat sähköiset allekirjoitus- ja arkistotuotteet hyvässä yhteistyössä”, sanoo Avaintec Oy:n toimitusjohtaja Pekka Kuosmanen.

visma-consulting-Visma osti Avaintecin-uutinen-2019-some

 

Aiheeseen liittyvät artikkelit