Skip to content

Ohjelmistosuunnittelija Sini saa voimaa musiikista

Oct 18, 2019 12:00:00 AM twoday

Sini aloitti työskentelyn twodaylla (silloisella Visma Consultingilla) syksyllä 2017. Hänen työnsä koostuu monipuolisista ohjelmistokehitystehtävistä painottuen front-end -puolelle.

Työnkuvaan kuuluu kehitettävän palvelun ominaisuuksien ja kokonaisuuden suunnittelua asiakkaan kanssa sekä suunniteltujen toiminnallisuuksien toteutusta ja testausta yhdessä muun twodayn tuotekehitystiimin kanssa.

Sinille on tullut tutuksi erilaisille asiakkuuksille palveluiden ja järjestelmien kehittäminen. Hän nauttiikin työssään eniten siitä, kuinka monipuolisesti siinä kehittyy myös itse ja kuinka erillisistä palasista ja ideoista saa rakentaa ja luoda uutta, halutulla tavalla toimivaa tuotetta tai palvelua.

"On todella kiva huomata, kuinka eri projekteista saadun kokemuksen kautta työssä tulee lisää onnistumisen tunteita.”

IT-tradenomin tutkinnon lisäksi hän on suorittanut myös klassisen sekä kevyen musiikin laulututkintoja. Seuraavana olisi edessä klassisen D-tasosuoritus.

visma-consulting-uratarina-sini-makkonen-kuvituskuva-1

Koulun kuorosta sopraanoksi

Sini oli musiikkiluokalla peruskoulun ajan ja päätti koulun lopun lähestyessä, että musiikki tulee pysymään hänen elämässään jatkossakin. Siitä lähtien hän on käynyt laulutunneilla ja kokemusta on niin klassisen tyylilajin kuin kevyen musiikin puolelta.

Jopa noin neljän oktaavin äänialan omaava Sini kertoo olevansa laulujen genrejen suhteen kaikkiruokainen. Eri genreissä vetoaa hyvin erilaiset asiat, eikä hän halua nimetä vain yhtä artistia suosikikseen.

"Biisissä voi olla esimerkiksi se rytmi, kaunis melodia tai sanat, jotka tekevät siitä mieluisan laulaa.”

Todellinen moniosaaja

Harrastuksista puhuttaessa Sini luettelee useita taiteisiin ja käsillä tekemiseen liittyviä taitoja ja erilaisia vapaa-ajanviettotapoja; neulominen, ompelu, korujen teko, maalaus, piirtäminen ja 3D-mallinnus. Hän on perehtynyt myös ukulelen sekä pianon soittoon. Tanssijalkakin voi ottaa muutaman askeleen zumban tahdissa!

Käsistään kätevä Sini on tehnyt itselleen huonekaluja ja isältä nuoruudessa opitut remontointitaidot ovat tulleet käyttöön nykyisessä kodissa omien projektien parissa.

visma-consulting-uratarina-sini-makkonen-kuvituskuva-2

Kotiin on muotoutumassa pieni studiotila, jossa voin äänittää omia projekteja ja kokeiluja.”

Sini kokeilee rohkeasti uusia harrastuksia ja on löytynyt tällä tavoin useita, joista hän nauttii. Muihin harrastuksiin täysillä heittäytyminen tulee ja menee kausittain, mutta lauluun hän on aina varannut aikaa ja energiaa.

Kysyimme Sinin ystävältä luonnehdintaa hänestä, ja vastauksena oli pelkkää ylistystä, jonka Sini epäilemättä ansaitsee! Hän on ystävänä ja kollegana luotettava sekä empatiakykyinen. Hänen kanssaan yhteistyö sujuu kuin kaunis aaria konsanaan. 

Tutustu sinäkin avoimiin työpaikkoihimme ja anna meidän olla osa menestystarinaasi!

Aiheeseen liittyvät artikkelit