Skip to content

Merkityksellinen tekeminen on Andreylle työssä tärkeää

Dec 19, 2019 12:00:00 AM twoday

Andrey Aleksandrov tuumaili lukion aikana, että koodauksesta voisi tulla ammatti. Niinpä hän jatkoi LUT-yliopistoon tietotekniikan koulutusohjelmaan. Marraskuussa 2017 Andrey aloitti myös työt twodaylla ohjelmistosuunnittelijana opiskelun ohella. 

LUT-yliopiston opiskelijana Andrey sanoo työkokemuksen suoraan tukevan opiskelua, ja tenteistä on ollut helppo päästä läpi, kun on suoraa kokemusta konkreettisista asiakasprojekteista. Asiakkaiden kanssa työskennellessä myös sisäinen motivaatio voimistuu, kun lopputuloksella on vaikutus asiakkaalle, työnantajalle sekä kehitettävän palvelun käyttäjille.

"Pyrin kehittämään ja ylläpitämään laajaa osaamisprofiilia, joten monipuoliset työtehtävät projekteissa ovat suuri etu.”

Hän on tehnyt niin front-endiä kuin back-endiä, DevOpsia, webbiä ja mobiilikehitystä. Toki toisista asioista on tullut jo kerrytettyä enemmän kokemusta ja niihin sitten löytyykin syvempää ymmärrystä – Andreylle se on webbipuolen osaaminen.

visma-consulting-uratarina-andrey-aleksandrov-vertical-850-1

Haasteisiin tartutaan yhdessä

Andrey pitää ohjelmistosuunnittelijan työtä hyvänä uusien asioiden oppimisen ja monipuolisten ongelmien ratkaisun edistäjänä. Teknologioiden kehittyessä myös koodarien pitää kehittyä – ja Andreyn mielestä twodaylla se on ymmärretty.

"Työntekijälle tulee tunne, että hänen taidoistaan ja osaamisestaan on hyötyä niin asiakkaalle kuin kollegoillekin, kun yrityksessä on monipuolisia osaajia, joilla on vapaus kysellä apua toisiltaan.”

Andrey sanookin tiedonvaihdon olevan tiivistä, lähes päivittäin tulee kyseltyä ja vaihdettua ajatuksia muiden asiantuntijoiden kanssa. Kun vaan tietää, millä paikalla aiheesta tietävä henkilö istuu, aina voi käydä nykäisemässä hihasta. 

"Töissä päivän päätteeksi parhainta on nähdä, että se koodinpätkä, joka eilen tai vielä tänä aamuna oli ratkaisematon haaste, saatiin tänään selvitettyä.”

Andrey tahtookin haastaa itseään nopeaan oppimiseen myös vapaa-ajallaan online-peli CS:GO:n parissa.

Voiton pitää perustua taitoon – ei sattumaan

Ahkerasti eSports-taitojaan hiova Andrey kertoo, että hänelle pelivalinnassa painaa omien taitojen vaikutus voittoon. Siksi Counter-Strike: Global Offensive (CS:GO) on ollut jo vuodesta 2013 eteenpäin hänen yksi pelatuimmista peleistään. 

Peli on reilu, eikä mukana ole korttipeleistä tuttua sattumaa. Kentätkin voi opetella ulkoa – ja reilusti yli 2100 pelitunnin jälkeen voi olla varma, että näin on Andreynkin tilanne. Strateginen osaaminen korostuu.

visma-consulting-uratarina-andrey-aleksandrov-kuvituskuva-2

 

Hän käy LUT:in Gaming Loungessa pelaamassa lähes viikottain joukkueensa kanssa, ja kertoo heidän joukkueensa voittaneen vuosittain järjestettävän paikallisen CS:GO-turnauksen jo kahdesti. Andrey on voittanut myös yksilökisan, eli hänet CS:ssä haastavan kannattaa hyväksyä tappion mahdollisuus!

Online-pelaamisessa parasta on se tunne, että vastustajat ja heidän strategiansa vaihtelevat niin paljon.

Tietokonevastustajan toiminnan oppii muutamassa erässä, kun taas online-vastustajat vaativat aina myös oman pelityylin sopeuttamista. Heidän voittamisensa tuntuu paremmalta.”

Yhteisöllisyyttä kuulokkeiden päästä

Tiiviistä peliyhteisöstä löytyy yleensä joku samaan aikaan linjojen päästä pelaamaan, oltiin sitten LUT-yliopiston pelitiloissa tai kotona kuulokkeet päässä.

visma-consulting-uratarina-andrey-aleksandrov-kuvituskuva-1-850

CS:GO on Andreyn mielestä sosiaalista muidenkin joukkuelajien tavoin, siinä vain ollaan hyvin erilaisella kentällä. Pelaamisessa opit eri henkilöiden vahvuudet ja hyvä joukkue tuntee jäseniensä pelityylit. Pelien aikana keskustellaan paljon, ja on tärkeä osatakin sanoa tärkeä tieto nopeasti joukkuetoverille strategiapelin hektisen luonteen vuoksi. Voitto – sekä tappio – voi olla sekunnista kiinni.

Vaikka Andreyn CS:GO-joukkue on taitava ja menestynytkin, ei heillä ole suuria tavoitteita kisata miljoonista, ainakaan vielä. He nauttivat pelistä harrastusmielessä. 

Andrey tykkää haastaa itseään oppimaan uutta ja haluaa tehdä merkityksellistä työtä, jonka lopputuloksella on väliä. Niin työt kuin eSports-kisat onnistuvat itse kasattujen näppäimistöjen takaa, ja hänen kanssaan on ehdottomasti ilo olla duunissa!

Kiinnostaisiko sinua työt meidän rennossa porukassa? Lue lisää meistä ja tsekkaa avoimet työpaikat

Aiheeseen liittyvät artikkelit