Ihmiset / kulttuuri

Konsultin työ haastaa oppimaan ja tuo vaihtelua Elisan työpäiviin

Visma Consulting 06.09.2022

Palvelumuotoilijana työskentelevä Elisa Savolainen aloitti työt Visma Consultingilla maaliskuussa 2020, juuri kun koronapandemia oli sulkenut koko Suomen. Työn aloittamisesta koronasulkujen aikana jäi kuitenkin hyvä maku suuhun, sillä tiiminvetäjät toivat työvälineitä kotiin ja huolehtivat, että töissä pääsi sujuvasti alkuun pandemiasta ja etätyöstä huolimatta. “Siitä tuli heti sellanen fiilis, että ai vitsi, täällähän palvelu pelaa”, Elisa naurahtaa.

Elisa on viihtynyt hyvin etätöissä jo yli kaksi vuotta.

“Tottakai tykkään käydä silloin tällöin toimistolla ja siellä on paljon helpompaa kommunikoida kollegoiden kanssa, palaveerata ja nauraa yhdessä. Mutta meidän työssä on paljon sellaista, mikä vaatii keskittymistä – suunnitellaan konsepteja ja palveluita sekä piirretään käyttöliittymiä. Koronapandemian myötä huomattiin, että etätöissä asiat myös luonnistuu tosi hyvin."

visma-consulting-blog-tyontekijatarina-elisa-ja-omppu

Välillä Elisa tekee keskittymistä vaativat hommat kotona aamupäivällä ja pyrähtää sitten iltapäiväksi palavereihin juttelemaan kollegoiden kanssa livenä.

 “Täällä on joustavuutta ja pystyy vaikuttamaan siihen, että mistä tekee töitä. On kollegoita, jotka haluaa mennä joka päivä toimistolle ja tehdä työt siellä. On kiva, että jokainen voi valita itselleen sopivan työskentelytavan”, Elisa toteaa.

 

 VAIHTELEVAT PROJEKTIT HAASTAVAT KEHITTYMÄÄN

 
Parasta Elisan mielestä hänen työssään on sen vaihtelevuus. Eri asiakkaiden kanssa projekteissa pääsee tekemään työtä eri aiheiden ja ihmisten parissa sekä eri työkaluilla.

“Aina ei maanantaina vielä tiedä, että mitä kaikkea viikon aikana tulee tekemään. Projekteissa oppii aina uutta, saa soveltaa erilaisia menetelmiä ja hyödyntää omaa osaamistaan.”

Asiakasprojekteissa vastuu kasvaa pikkuhiljaa, joten itseään pääsee haastamaan sopivassa määrin. Elisa kertoo, että aluksi sai työssään tukea enemmän tiiminvetäjältään ja tiimiltään ja vastuu on kasvanut osaamisen kehittymisen ja kokemuksen myötä. UX-konsulttina toimiminen vaatii Elisan mukaan taitoa oppia asioita, ottaa tietoa vastaan ja sopeutua siihen, että aihealueet vaihtuvat eri projekteissa ripeään tahtiin.

 

 “On mehukasta olla konsulttina täällä. Olisi varmaankin helpompaa olla jossain töissä in-house suunnittelijana ja käsitellä samaa aihealuetta aina samoilla työkaluilla samojen asiakkaiden kanssa. Tässä näkee niin paljon enemmän, silmät on ihan avautuneet. On hedelmällistä, että pääsee kehittymään työssään”, Elisa kertoo.


Erityisesti mieleen on jäänyt yksi projekti, jossa asiakkaan kanssa lähdettiin suunnittelemaan tuotetta ihan alusta lähtien ja mitään ei ollut valmiina ennakkoon.

 “Fiilis oli ihan uskomaton, kun tuote julkaistiin, kun oli nähnyt tuotteen koko matkan ideasta julkaisuun. Yleensä osallistun vain johonkin osaan tuotekehitysprojektissa, esimerkiksi tutkimusvaiheeseen tai käyttöliittymän suunnitteluun, mutta tässä pääsin olemaan näissä kaikissa mukana, se oli tosi siistiä”, Elisa muistelee.

 Parasta Elisan mielestä Visma Consultingilla työskentelyssä on, että työhön pystyy itse vaikuttamaan.

 “On tiettyjä reunaehtoja, jotka tulevat asiakkaalta, mutta pystyn itse vaikuttamaan työvälineisiin, -tapoihin ja -aikoihinkin jossain määrin. Tämä ei missään nimessä ole mikään jäykkä organisaatio”, Elisa toteaa.

 

 KOLLEGOIDEN SPARRAUS JA TUKI AINA SAATAVILLA

 
Myös työkaverit ja heiltä saatu tuki saavat kiitosta Elisalta. Vaikka työtä tehdään itsenäisesti asiakasprojekteissa, niin aina voi kysyä kollegalta kommentteja, apua ja mielipiteitä.

 “Vaikka ollaan projekteissa yksin, niin ei kuitenkaan olla, vaan aina on taustavoimat tukena. Työkaverit on tosi fiksuja ja mukavia ja heidän kanssa on tosi välitöntä ja helppoa. Voin luottaa heidän ammattitaitoonsa ja he myös kyselevät ja haastavat tekemiäni ratkaisuja ja me keskustellaan ja ideoidaan yhdessä. Jaetaan paljon tietoa ja oppia, että miten muut on tehneet asioita ja ratkaisseet ongelmia”, Elisa kiittelee.

 

visma-consulting-blog-tyontekijatarina-elisa-ja-legot

 Vapaa-aikansa Elisa viettää muun muassa Simsiä pelaten ja Legojen parissa näperrellen. Innostus Legoihin tarttui opiskeluaikana Lapin yliopistosta, jossa rakennettiin palveluympäristöjä hyödyntäen muun muassa legopalikoita. Sittemmin innostus on laajentunut sarjojen keräilyyn.

“Nytkin odotan juuri, että postissa tulisi paketti mehikasveja, kerään Legon botanical- sekä arkkitehtisarjaa.”

“Viime keväänä oli kysely, että millaisia aktiviteetteja porukka haluaisi toimistolle ja kirjotin sinne, että voitasko saada legoja. Ja sit ei mennyt kuin hetki, ni sinnehän oli ilmestyny legoja pelinurkkaukseen. Olin ihan että vau, tällaiseenkin juttuun minä pääsin vaikuttamaan”, Elisa muistelee.

 

Haluaisitko sinä osaksi mahtavaa porukkaamme?

Tutustu avoimiin uramahdollisuuksiin