Skip to content

Johtava asiantuntija Pasi ylittää kaikki esteet

Sep 20, 2019 12:00:00 AM twoday

Pasi Hirvosen innostus tietotekniikkaa kohtaan oli osa hänen elämäänsä jo pitkään ennen kuin siitä tuli myös työnkuva vuonna 2008.

Monipuolisen työkokemuksensa ansiosta hän on tällä hetkellä johtavana asiantuntijana twodaylla.

Pasin työhön kuuluvat erilaiset ohjelmistoarkkitehtuurien rakentamiseen, suunnitteluun sekä neuvomiseen liittyvät tehtävät, minkä lisäksi hän myös tekee yhteistyötä myynnin kanssa erilaisten projektien resursoinnin suunnittelussa. Kertomansa mukaan Pasi ehtii myös tehdä “normaaleja koodaushommia”.

Joustava työaika palvelee Pasin elämänrytmiä hyvin, sillä hän on ollut 90-luvun alkupuolelta asti mukana VPK-toiminnassa, jossa hälytys voi tulla mihin kellonaikaan tahansa. Hän on palokuntayhdistyksessä varapuheenjohtajana, mutta onneksi löytää vuorokauden tunneista vielä aikaa myös toiselle rakkaalle harrastukselle, ratsastukselle.

 

visma-consulting-blogi-uratarina-pasi-hirvonen-kuvituskuva-hyppy

 

Puolisonsa kilpauran kautta Pasi on löytänyt viikonloppuihinsa matkustelua lisäävän harrastuksen esteratsastuksesta. Kuvassa hän onkin yhden luottohevosensa, Malus Z:n kanssa. Parivaljakko käy kisaamassa useina viikonloppuina läpi vuoden, mutta vaikka laji onkin vaativaa ja kilpailullista, ei Pasi näe itseään tiukasti kilpailuhenkisenä.

"Kilpaileminen ei ole hampaat irvessä vääntämistä vaan mukava irtiotto, jossa ajatukset saa hetkeksi irti kaikesta muusta. Yritän kuitenkin treenata tavoitteellisesti ja onhan se hyvä tunne kun joskus pärjääkin!”

Kollegoille ja ystäville ei jää epäselväksi, että Pasi on luotettava sekä mahtava persoona, jolta voi aina kysyä neuvoa!

Toivotamme myös uusia ohjelmistokehittäjiä tervetulleeksi kasvavaan asiantuntijajoukkoomme! Tutustu avoimiin työpaikkoihimme tai laita meille avoin hakemus.

Aiheeseen liittyvät artikkelit