<img height="1" width="1" src="https://www.facebook.com/tr?id=265304077513229&amp;ev=PageView &amp;noscript=1">

Blogi

Uratarina 02.01.2017

Hyppy tuntemattomaan

Aloitin Vismalla keväällä 2017 Java-kehittäjänä. Koodaajaksi hakeminen oli hieman villi kortti
minulle, mutta Visman mahdollisuudet oppia ja kehittyä houkuttelivat sen verran, että oli pakko
kokeilla. Ensimmäinen oman alan työpaikka jännitti hieman, mutta saavuin toimistolle varhain
aamulla maanantaina 22. toukokuuta valmiina oppimaan kaiken ohjelmistokehityksestä.

Jännitykseni osoittautui turhaksi jo ensimmäisten päivien aikana. Kokeneemmat devaajat eivät
pelkästään auttaneet kiperissä koodipulmissa, vaan myös neuvoivat, mikä kombo kahvikoneen
valikoimasta on paras. Välillä tuntui, että oli aivan pihalla, mutta onneksi muut samoihin aikoihin
aloittaneet opiskelijat nyökyttelivät ymmärtävästi. Pihalla ei tarvinnut olla kauan – kollegat
neuvoivat minua taas oikeaan suuntaan ja elämä hymyili jälleen. Viimeistään tässä vaiheessa opin,
että Vismalla ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä.

Kehitykseni on täysin tukevan työyhteisön ansiota

Vaikka me opiskelijat olimme toimiston ”junnuja” (tai vaihtoehtoisesti välillä ”milleniaaleja”), tämä
ei ole koskaan näkynyt sen enempää työyhteisössä. Työedut ja kohtelu ovat olleet täysin
samanvertaisia täyspäiväisesti työskentelevien kanssa. En kuitenkaan ole kokenut, että
pitäisi olla yhtä hyvä kuin devaajat, joilla on takanaan 10 vuoden kokemus. Projektit myös
aikataulutetaan osaamiseni ja läsnäoloni mukaan. Tehtävät voivat olla haastavia, mutta taustalla on
aina muiden devaajien tuki. He auttavat ja opettavat sitä mukaa, kun törmään ongelmiin. Selkein
todiste omasta kehityksestä on ehdottomasti se, että päivittäin selviän yhä haastavammista
pulmista. Kehitykseni on täysin tukevan työyhteisön ansiota.

Lähes heti aloitettuani minut laitettiin mukaan projektiin. Oli todella mielenkiintoista päästä
heti ns. oikeisiin hommiin. Toteutamme sähköisen asianhallinnan ohjelmaa asiakkaalle ja olen
oppinut todella paljon siitä, miten ohjelmistokehitys toimii yliopiston kurssien ulkopuolella. Tiimissä
on minun lisäkseni muutama muu devaaja sekä projektipäällikkö. Päivittäisissä palavereissa
käymme läpi projektin tilannetta ja mietimme yhdessä parhaita tapoja toteuttaa vaatimukset.
Asiakaspalavereissa olen päässyt demoamaan toteuttamiani ominaisuuksia. On todella antoisaa
huomata, miten tekemäni koodit helpottavat asiakkaan työtä. Koodaamisen lisäksi olen myös
päässyt osallistumaan kaikkien Visma Consultingin junnujen kokoontumisiin eri Pohjoismaissa.
Verkostoituminen ja muihin junnuihin tutustuminen ei pelkästään ole ollut hauskaa, vaan myös
opettavaista. On siistiä kuulla, mitä muut maat puuhaavat ja miten laajaa Visman toiminta on.

On todella antoisaa huomata, miten tekemäni koodit helpottavat asiakkaan työtä

Kaiken kaikkiaan Visma on opiskelijoille todella hyvä paikka joko aloittaa työuransa tai jatkaa sitä.
Olen keskustellut lähiesimieheni kanssa fiiliksistäni ja kehityksestäni, ja etenemismahdollisuuteni
ovat selkeät. Täällä myös kannustetaan opintojen edistämiseen, joten voin säännellä työaikojani ja
tehdä enemmän tai vähemmän töitä sen mukaan, miten opintojeni ohella ehdin. Tätä aikakautta on
myös mielenkiintoista seurata – Vismalla on kova kasvu päällä ja projektit vaihtelevat laidasta
laitaan niin, että jokaiselle varmasti löytyy jotain mielenkiintoista. En voi sanoa muuta kuin että villin
kortin pelaaminen kannatti.

KIRJOITTAJA
Cecilia Berg
Cecilia Berg on ohjelmistokehittäjä Visma Consultingilla. Hän haluaa kehittää käyttäjäystävällisiä palveluita, jotka helpottavat asiakkaiden töitä ja elämää. Töiden ohella hän opiskelee informaatioverkostoja Aalto-yliopistossa. Cecilia harrastaa kuntosalia ja kitaran soittamista.